keskiviikko 8. toukokuuta 2013

SE ON NY KESÄFIILIS

Aivan uskomatonta säätä tarjoilee taivas. Kyllä kelpaa taas, ainakin huomisee asti ku alkaa taas perus suomi-sää, eli harmaata ja vettä, noh ei anneta senkään masentaa sillä mä olin tänään reipas ja pitkän työpäivän jälkeen suuntasin Tampereelle näkeen kaveria ja käytiin vähän Ginassa ja Henkkamaukalla. Ginasta lähti vajaalla 60 eurolla taas vaatteita ja muuta tavaraa, kun taas Henkkamaukalta vaan yks koristelulakka. Kyllä sitä kerran voi tuhlaa iha huolella jopa alevaatteisiin, kun shoppailemas käyn niin harvoin. Nyt on hyvä mieli, sillä löysinpä ihkaekan hupparinkin itselleni vitosella. 

Eilen käytin Nellan ja Nannan ihan kunnolla ulkoilemassa ja se oli samalla myös Nellan ihan ensimmäinen kerta ulkona ja se oli aivan täpinöissään alkujännityksestä huolimatta. Piti sitä turvaa vähän hakee Nannasta halien avulla, mut lopulta neiti ole tomerana jo syömäs jopa niitä kiellettyjä kukkia. Oman pihan merkitys nousee taas arvoonsa kun näkee miten onnelliseks se tekee eläimet, onneks kesä tulee!

Huomenna on Helatorstai, eli lisävapaapäivä ja sehän kelpaa. Ajattelin nukkua pitkää ja tehä suursiivouksen, että voi sitten kunnon viikonlopun alottaa perjantaina hyvillä mielin, eikä huomisessa sateessa mitään motivaatioo oiskaan tehä mitään muuta. Mun motivaatiomittari kun menee aika pitkälti sään mukaan. Eipä tässä mitään jännempää kerrottavaa oo, paitsi huomenissa vois väsää ihan aiheellista postausta kun siihenkin löytys nyt syytä, että katellaan sitten taas huomenissa. Nyt matsia ja suihkun kautta peittojen alle löhöön. ♥ Ihanaa loppuiltaa kaikille!




 (Harvinaista että kerrankin mulla on kuvia, joita ei ole muokattu.)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.