sunnuntai 9. marraskuuta 2014

ISÄNPÄIVÄNÄ

isänpäivä isänpäivä

Mennyt viikko on vierähtänyt aika inhottavissa olotiloissa. Selkä hajosi näin kauniisti sanottuna. Kolmiolääkkeiden voimalla taistelen päivistä - myös niistä työpäivistä läpi ja koetan saada hieman öisin unta vaikka pelkkä seliltään makuu lamaannuttaa hengityksen kivusta. Ainoastaan kävely tai seisominen tuo hetkellistä helpotusta, ei kuitenkaan kokonaan. Lihasten muljahdukset selässä, kyljessä ja vatsassa katkasee hengityksen välillä niinkin pahasti, että joudun keräileen itteeni lattialla. Huolestunut alan olemaan. Ei tämän työn pitäisi vielä tässä iässä näkyä selässä vaan vasta vuosien päästä. Stressannut olen tätä ja myöskin ihmisten huolta, että eikai sielä ole jotain muuta sittenkin. Se tästä puuttuisi jos tämä ei olekkaan ihan selkäkipua vaan. Tänään kuitenkin sysäsin murheet sivuun ja kivuista huolimatta nousin kuudelta aamulla tekemään kinuskia täytekakkuun. Tämä oli koko viikon odottamani päivä; isänpäivä.

Isä ja sisarukset tulivat viettämään päivää herkuttelun ja kaupungissa syömisen merkeissä. Vieteltiin myös pikkusiskoni syntymäpäiviä, joten sain tehdä kahdet juhlat yhdellä iskulla. Tomerana tyttönä ilmoitin myös mummolle juhlien jälkeen, että olen valmis järjestämään kaikki suvun kissanristiäiset ja juhlat mun luona koska pidin niin paljon kaikesta suunnittelusta ja leipomisesta vaikka aikaahan se syö valtavasti. Joskus kuitenkin on se ajankohta elämästä kun on itse äiti ja lapsi saa jokaiselle ikävuodelleen kaupungin megalomaalisimmat teemasynttärit. Silloin kiinnostuskiikarit saattaa olla parin vuoden jälkeen kellarin viimeisessä pahvilaatikossa.

Jääkaappi on täynnä viiksimuffinseja, riisimurokarkkeja, kinuskikakkua ja mua kuvottaa pelkkä kakkulautasten tyhjentäminen tiskikoneesta. Hetkellisesti taitaa olla siis herkuttelukiintiö täynnä. Lyllerrän nyt kuuman suihkun kautta villasukkien kanssa katselemaan Sykkeen uusimman jakson.

Hymyilyttää vaikka kipu sumentaa näön. Olispa aina yhtä optimistinen, negatiivista asioista huolimatta. 

2 kommenttia :

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.